Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mimmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mimmi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kertausta Pääsiäisestä



Pääsiäinen oli ja meni, nyt taas arkeen kiinni? Pyhät kuluivat mukavasti Suomen Savossa, ihanissa järvimaisemissa. Mukavasti kului myös ruokaa, itsehillintä ei ollut ihan huipussaan. Noh, nyt taas kova kuri tähän touhuun jotta saadaan tuloksia aikaan! Mutta vielä vähän muisteloita pääsiäiseltä.

Ajomatka ei ollutkaan enää juuri yhtään pitkä, kun ennen ajoimme mökille Turusta saakka ja nyt asumme _hieman_ lähempänä. Matka meni mukavasti molemmat, sekä vauva että karvalapsi nukkuivat koko matkan reilut pari tuntia. Oli ihana matkustaa kun aurinko paistoi ja mentiin sillä asenteella ettei mihinkään ole kiire, ollaan perillä sitten kun ollaan. Mökillä aika meni kuin siivillä. Neljä päivää on kuitenkin vielä niin lyhyt aika, että juuri kun ehdit taas tottua mökkielämään, pitäääkin pakata tavarat ja lähteä kotiin. Noh, mökeily pienen vauvan kanssa olikin yllättävän helppoa! Tuli tehtyä mukavia vaunulenkkejä ja myös sukulaiset saivat osansa vauvanhoidosta. Aikuiset saivat illan pimeinä tunteina nauttia savusaunasta ja uudenuutukaisesta paljusta! Ah miten ihanaa. Touhuttiin paljon kaikenlaista, syötiin, ulkoiltiin ja syötiin taas vähän lisää! :D Siinäpä ne tärkeimmät. Kesämmällä taas uudestaan. Silloin Mimmi on jo sen verran isompi, että voidaankin tehdä ulkonakin kaikenlaista mukavaa :)


    

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä ja kevättä!

                                     


                                       


Pääsiäinen on ovella, enkä tänäkään vuonna ehtinyt rairuohoa pistää! Noh, ehkä ensi vuonna? Tänä vuonna lähdetään koko perheen ja suvun voimin mökille. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tuleman pitää, nyt kun ei ole enään luntakaan onhan pääsiäinen nyt tavallisen myöhään. 

Kotona olen laittanut pääsiäisen ja kevään kunniaksi vihreää esille. Viime viikolla kävin plantagenissa ostoksilla, ja sieltä kotiutin meille muutaman uuden viherkasvinkin. Parveke sai sievää narsissisomistusta. Tulppaanitkin ovat ihan must näin keväällä!

     


                                                    


Pienet virpojat toivat viime sunnuntaina koristeltuja pajunoksia, niin ihania! Nekin nostin parvekkeelle koristamaan ja julistamaan kevättä. Mieleen palasivat kaikki ne lapsuuden pääsiäiset, kun pääsimme sisarusteni kanssa virpomaan. Kaikki ne kivat askarteluhetket äidin kanssa, kun maalattiin kananmunia ja koristeltiin virpomisvitsoja. Vielä on tuo meidän Mimmi sen verran pieni, ettei tänä pääsiäisenä askarrella yhdessä mutta katsotaas vuoden päästä. Siitä lähti ajatus, että voinhan toki itse vähän askarrella ja fiilistellä pääsiäisen huumaa maalaamalla muutaman kananmunan koristamaan keittiötämme. Lopputuloksista täytyy postata kyllä kuvaa, katsotaan mitä tulee tehtyä! 



Nyt perinteisen perjantaisiivouksen kimppuun, jotta saa pääsiäinen tulla ja päästään huomenna aamusta lähtemään mökille. Tänä iltana täytyy vielä pakatakkin. Jännitys tiivistyy, kuinka paljon tarvitsen vauvan kanssa tavaraa mökille pidennetylle viikonlopulle.. Kun on tuo mies ja koirakin... :D




 

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Takaisin kiinni arkeen.

Himo tulla tänne turisemaan on ollut kova! Arki on painanut päälle, enkä vaan oo löytäny _sitä aikaa_ tulla tänne kirjoittelemaan. Tai edes julkaisemaan kuvia. 

Mimmi on taas kuukaudessa kasvanut ja kehittynyt hurrrjasti. Äitin ja iskän suuri pieni rakas! Jo 3,5kuukautta 'vanha' <3 . Ollaan vietetty ristiäisiä, tavattu sukulaisia, matkustettu ja lomailtu. 


Vihdoin ollaan kotona ja aletaan taas makustelemaan arkea. Äiti on aloittanut kuntoilun pikku hiljaa ja sallituissa rajoissa olosuhteisiin nähden. Terveellinen ja se ah niiiiiin ihana entinen ruokavalio aloitettu, olo on kevyempi mitä aikoihin. Täältä noustaan vielä! Tavoitteena kun Mimmi kasvaa, tulisi äitin pienentyä. Tästä on hyvä jatkaa. 

Nyt unille, tää tabletilla päivittely ei oo mitään mukavinta puuhaa. Huomenna päivä uus, jos sitä ehtis ihan koneelle asti?